Hyvää joulua!

Talvijälkiä

Talvi näyttää viimein saapuneen napapiirille. Viime päivinä on satanut lunta jo sen verran että kerran on pitänyt piha kolatakin ja tällä kertaa lumi ilmeisesti tuli jäädäkseen. No hyvä näin, tänään kaivettiin potkukelkka esiin ja käytiin pitkällä potkarilenkillä. Samalla katsastettiin talvireitit jängällä ja todettiin että sielläkin pystyy jo melko hyvin kulkemaan. Innostuin loppusyksystä tekemää koirille vielä jälkiä ja into tuntui vaan kasvavan viikko viikolta. Lauantaina tein viimeiset jäljet ja salaa toivoin että nämä kamalat kelit jatkuisivat vielä pari viikkoa. Että vuoroin tulisi vettä ja vuoroin pakastaisi ja tulisi jäätä ja muutama milli lunta. Mutta parempi että eivät jatku. Ei vesisade kuulu napapiirin joulukuuhun eikä se lumeton pimeys ollut mistään kotoisin. En ole ikinä tehnyt näin myöhään (joulukuussa!) jälkiä ja nyt vasta tajusin että pakkaskelithän on oikeastaan mainioita jälkikelejä. Jäljen haju pysyy kylmällä lähellä maanpintaa, pakottaa nokat alas ja on mainio apu kulmatyöskentelyn treenaamiseen.  Jekku paransi kerta kerralta kuin sika juoksuaan ja viimeisissä treeneissä jäljesti kerrassaan hienosti.  Olen pyrkinyt tekemään suht pitkiä   jälkiä, paljon erilaisia kulmia,  vaihtelevaa maastoa (varvikkoa, hiekkakangasta, polkuja, kalliota, jäätä, ojanpohjia, suopursu-mättäikköä). Heti janan jälkeen sekä paikoin hiekkakankaille, poluille ja jäätikköosuuksille olen jättänyt vähän ruokaa. Makupaloiksi on osoittautunut ylivoimaisesti parhaaksi koirien omat kuivanappulat. Kaikki muu (maksa, makkara, juusto) haisee liikaa tai on jotenkin muuten liian innostavaa. Joka kerralla on ollut sama systeemi: jälkien vanhetessa olen käyttänyt koirat 1-1.5 metsälenkillä ja tältä suoraan Jekku (sopivan väsyneenä) jäljelle. Tämä toimii hyvin. Olen Janelle polkenut aina oman pikku mielenvirkistysjäljen ja täytyy sanoa että enää ei Jekku jää kyllä Janesta yhtään jälkeen. Kesän mittaa olen yleensä kaivannut Janen keskittynyttä jäljestystä, kun olen roikkunut ähläm-sähläm-Jekun perässä, mutta viime ja toissa viikolla tunne oli ihan toinen kun roikuin keskittyneesti ja motivoituneesti jälkeä ajavan Jekun perässä. Tästä olen tosi innostunut!  Viime ja toissa viikolla treenattiin peräti 2 kertaa. Käytin härskisti hyväksi akateemista vapautta ja liukuvaa työaikaa ja uhrasin puoli työpäivää jälkitreeniin. Kyllä kannatti. Tässä kaikki mitä muistan parin viime viikon jäljistä:

Toissaviikon perjantaina Vennivaarassa vajaa kilsan jälki. Jälki kulki kuivalta kankaalta soistuvaan pöheikköön ja takaisin kuivalle kankaalle. Kulmia paljon. Tässä treenissä kävi niin, että Jekku hukkasi jäljen suolta kuivalle kankaalle palatessa. Meni kulmasta yli, ehkä harhautui väärälle jäljelle, kenties poroja. En tiedä, mutta jossain vaiheessa vaan oltiin hukassa. Jonkun aikaa Jekku pyöri ja etsi, sitten 50 m päähän pysäköitiin auto, josta päästettiin koira irti. Minä rupesin kyttäämään irtokoiraa, Jekku häiriintyi tästä (enemmän kuin siitä irtokoirasta tai autosta) ja kohta tajusin että kyseessä on se koira, jota omistajalla on tapana komentaa  veret seisauttavalla karjumisella. Pientä ylimääräistä häiriötä siis. Tässä kävi kuitenkin hyvin, Jekku pyöri ja pyöri, ei löytänyt takaisin jäljelle, otti häiriötä autosta ja karjumisesta (ja minusta)  ja lopulta tuli kyselemään apuja. Ei saanut muuta apua kuin kehoituksen etsiä jälki, jonka jälkeen pyöri vielä vähän ja löysi jäljelle jota lähti ajamaan sellaisella draivilla että oksat pois. Älyttömän hyvä treeni , itsevarmuutta tuli valovuosien verran lisää. Tuossa pyörimisessä jäi löytymättä yksi keppi, mutta se ei paljoa mieltä painanut.

Toissa sunnuntaina tehtiin jälki kroopinpalon tien varteen. Pakkasta muutama aste, yöllä oli satanut aivan ohuesti lunta joten paikoitellen näin omat askeleeni. Jälki oli melko tarkkaan kilometetrin mittainen. Paljon kulmia, vaihtelevaa maastoa, jälki poukkoili metsässä risteileviltä poluilta varvikkoon ja ojan pohjia pitkin. Alku oli jälleen liian vauhdikas ja levoton ja ensimmäisessä piikissä (tai sen yli mentyään) kuono nousi ylös kun Jekku yritti löytää jäljen ilmavainulla. Tämä tapahtui kuitenkin vain tässä yhdessä kulmassa, loppu jälki risteili ojan pohjia ja jäistä polkua, joka pakotti pitämään kuonon maassa ja loppu jälki oli tosi hyvän tuntuista menoa, kaikki kepit löytyi.

Viime torstaina tein jäljet Mäntyvaaran-Vennivaaran välimaastoihin. Lunta ei yhtään, mutta paikoin vähän jäistä, pari astetta plussan puolella ja mieletön puuskittainen tuuli. Tein Jekulle taas n. kilometrin mittaisen jäljen joka kulki kuivalta kankaalta rehevämpään varvikkoon ja takaisin hiekkakankaalle. Paljon kaikenlaista mutkaa ja eriasteista kulmaa. Epäilin että tuuli aiheuttaisi tepposia ja vaikeuttaisi jäljen tarkkaa ajamista, mutta olin väärässä. Jekku jäljesti samalla tyylillä kuin edellisviikon jäljen lopun, rauhassa, hyvällä motivaatiolla, keskittyneesti ja kulmat tarkasti. Yksi keppi jäi suopursu-varvikkoon kohdassa jossa Jekku ohitti puun väärältä puolelta. Aivan älyttömän hyvä mieli jäi tästä jäljestä.

Lauantaina taas Vennivaarassa, jälki kulki osin samassa maastossa kuin reilu viikko takaperin. Yöllä oli satanut pikkuisen lunta joten näin itse missä jälki kulki. Jälki ylitti  3 harhajälkeä, yhdet porojen aiheuttamat ja kahdesta kohtaa ihmisen + koiran jäljet. Mittaa taas kilometrin verran ja keppejä 5, joista Jekku löysi 6! Kävi nimittäin niin että Jekku merkkasi reilu viikko sitten jääneen kepin, joka sattumalta osui tämän päivän jäljelle. Jekku haisteli tässä tosi tosi pitkään ja viimein jatkoi matkaa. Itse hoksasin kepin, nostin sen ja en tietenkään tajunnut että se on yli viikon jo siellä maannut vaan kevyesti huomautin Jekulle että jotain jäi. Onneksi en tehnyt siitä sen isompaa numeroa, tajusin mogan kun  n. 50 m päässä Jekku nosti "oikean" kepin. Huh, Jekku sai tästä ylimääräisen lihapullan ja roppakaupalla kehuja. Olin aika ällistynyt että Jekku merkkasi noin tarkasti yli viikon vanhan kepin, vaikka aivan suotta aliarvioin Jekun tarkkuutta ja kykyjä. Tämän jäljen alku oli paras koko kesänä, janalähtö rauhallinen, ei merkkiäkään kiihkoilusta tai sähläämisestä ja alusta saakka hyvää keskittynyttä työskentelyä. Porojen jäljet aiheutti ihan pientä pyörimistä, kun Jekku ajoi hieman sivussa ja joutui hetken aikaa hakemaan oikeaa jälkeä poron hajujen seasta. Ajoin itse porot edestä pois kun tein jälkeä, joten porojälki oli yhtä tuore kuin minun jälki, ihmisen+koiran jälki oli vanhempi, mutta kuitenkin samalta aamulta (lumi satoi yöllä). Jekkua ei porojen jäljet kiinnosta joten se ei ihmisjälkeä vaihda näihin kuten Jane saattaisi tehdä.  Ihmisen harhajäljen tarkasti yhden askelman matkalta ja jatkoi matkaa. Viimeinen suora oli serpentiiniä, jonka yhden mutkan jälkeen minun jäljet saavutti ihmisen+koiran jäljet ja kuljettiin hetken matkaa vierekkäin kunnes tein taas mutkan ja erkaannuin harhajäljistä. Mutta kas, ei nämäkään aiheuttaneet kyllä mitään ylimääräistä ongelmaa. Olipa aivan mielettömän mielenkiintoinen jälki kun pystyi itse seuraamaan jälkeä ja näkemään harhajäljet. Salaa toivoin että tulisi taas vesisade ja tämän jälkeen ohut lumikerros. Pääsis vielä tekemään puhtaalle ohuelle lumikerrokselle jäljet ja näkemää itse jäljen. Mutta toisaalta tähän on hyvä myös lopettaa ja jättää jälki talveksi hautumaan.

Keväällä jatketaan samalla tyylillä: Jekku vähän väsytettynä jäljelle, lähetys mahdollisimman paineettomasti, ruokaa tarvittaessa ainakin jäljen alkuun rauhoittamaan, haastavia pitkiä jälkiä ja paljon onnistumisia.

Arkistojen kätköistä

Hakuilut alkaa tältä kaudelta olla ohi ja ollaan siirtymässä talvilepoon maastolajien osalta. Lunta ei ole vieläkään haitaksi asti, mutta pakkanen alkaa haitata harrastamista, tänä aamuna oli -15. Lienee aika siirtyä sisätiloihin ja jatkaa harrastamista tokon merkeissä. Pakkaspäivän ratoksi pengoin blogiarkistosta keskeneräisiä kirjoituksia ja löysin raportin kesäkuun hakuleiristä. Kirjoittaminen jäi vähän kesken leirin jälkeen ja kun kohta alkoi armottomat työkiireet, jäi koko juttu julkaisematta. Leiri ja koulutus oli hyvä ja hyödyllinen ja paljon vinkkiä saimme loppukesän ja syksyn treeneihin. Olipa hyödyllistä lukea teksti nyt kuukausien päästä, huomasin että joitain vinkkejä en ole muistanut enää syksymmällä ollenkaan. Joten tässä tulee, leirikertomus 5 kuukauden takaa...

Viikonloppu (kesäkuun puolessa välissä) vierähti pelastusleirillä Hirvikarissa, jossa Jekun kanssa oltiin hakuryhmässä. Kouluttajana oli Arto Petjala Kajaanista, miellyttävä uusi tuttavuus kouluttajarintamalta. Tykkäsin kovasti viikonlopun annista ja Jekku sai 3 äärettömän hyvää treeniä jotka vei meidät taas suuren harppauksen eteenpäin. Hakuryhmässä oli 8 koirakkoa, joista 4 oli minulle treeneistä ennestään tuttuja ja loput tuntemattomia ja aloittelevia koirakoita. Mukava oli nähdä miten ihan aloittelevat koirat syttyivät hommaan ja pääsivät viikonlopun aikana hyvinkin pitkälle hakuharrastuksen saloihin. Toistenkin koirien treeneistä tuli monta ahaa-elämystä jotka pitää pitää korvan takana tulevaa käyttöä varten.

Olin ilmoittanut ongelmaksemme Jekun kuumumisen ja kierrokset ja toivonut saavani vinkkejä siihen, miten koiran sais työskentelemään tasaisemmin. Kerroin myös aikaisemmasta (kenties kesto?) ongelmastamme valeilmaisuista. Muutaman viikon takainen treeni oli mielessäni kun Jekun ongelmia mietin ja ajattelin että suurin ongelma on tällä hetkellä se, että Jekku väsyttää itsensä jo ekan 100-200 m matkalla, jonka jälkeen se rupeaa tekemään virheitä, turhautuu hyvin helposti jos tulee tyhjiä, ei irtoa, valeilmaisee, yms hölmöä. Aiheena siis miten saada koira työskentelemään varmasti myös väsyneenä ja välttää herkän Jekun paineistuminen ja rullapelleily. Ratkaisuksi Arto ehdotti tyhjiä pistoja niin paljon että koira väsähtää ja tämän jälkeen saa palkan helposta maalimiehestä toisella puolen. Hyvin simppeliä, opetetaan koiralle että on normaalia että joutuu työskentelemään vähän enemmän ja väsyneenä ja tästä hyvä palkka. Rulla ylhäällä koko ajan, joten valeilmaisujen mahdollisuutta ei tarjota. Ensimmäisissä treeneissä oli tarkoitus ottaa 2 tyhjää alkuun, tämän jälkeen helpohko MM suorapalkan kanssa ja tämän jälkeen N määrä tyhjiä ja taas helppo MM ja kolmas perään. Tyhjiä tuli alkuun 4 tai 5 kun Jekku ei saanut maalimiehestä hajua ja taisin korjata yhden pistonkin suoraksi. Muuten ei mitään ongelmaa, samalla innolla lähti joka kerta. Jekku meni sen verran hyvin, upposi syvälle ja etsi, että ei juoksutettu sitä enempää. Maalimiehen jälkeen tuli yksi tyhjä ja seuraavalla jo maalimies suorapalkan kanssa.

Seuraavassa treenissä jatkettiin samalla taktiikalla, edelleen pelkkiä suorapalkkoja. Alkuun maalimies, tämän jälkeen tyhjiä, maalimies, tyhjiä ja maalimies. Tyhjiä tuli aika monta ja mukaan otettiin myös Jekkua suunnattomasti turhauttava samasta paikasta lähettäminen. Vaikka pisto oli ok, laitoin sen samasta paikasta uudelleen. Tämä ei aiheuttanut sen kummempaa otsan rypistelyä (kummallekaan meistä) ja palkaksi toisella puolen oli maalimies. Onnistuneet tyhjät sai tietenkin ruhtinaalliset kehut suoraan sydämestä, mikä lisäsi Jekun intoa ja varmuutta. Mahtavan hyvät treenit! Sunnuntaina pyysin sitten sijoittamaan maalimiehet todella syvälle, tarkoituksena hioa pistot riittävän syviksi ja suoriksi. Hirvikarin maasto on helppoa ja kun maasto viettää molemmin puolin alaspäin, koirat saa hyvän vauhdin ja tekee helposti syviä pistoja. Tämäkin treeni meni kuin elokuvissa. Maalimiehet ei löytyneet helpolla, jouduin muistaakseni kahdelle lähettämään 3 kertaa ennen kuin Jekku irtosi riittävän syvälle (myötätuulen puolella sai juostakin melkein 100 m). Uudelleen pistottaminen ei edelleenkään aiheuttanut minkäänlaista vireen laskua, Jekku työslenteli ihan hyvin, mutta kääntyi melko tarkkaan 50 m:ssä eikä saanut hajua jossain 70 m olevista maalimiehistä. Upposi sitten kun paukutin vain uudelleen menemään.

Muiden koirien treeneistä tuli mm seuraavia vinkkejä:

- Ekakertalaisten kanssa aloitettiin "makkararingillä" jossa kuitenkin ohjaajan rooli on jo vahvasti mukana. Koiraa ei päästetä humputtelemaan miten vain, eikä sitä huudella vaan ohjaaja ohjaa (näyttää kädellä suuntaa) tietylle maalimiehelle ja koiran kanssa mennään tälle ja MM antaa makupalan. Tämä oli aika järkevän tuntuista ja näköistä ja koirille kehittävää.

- Ohjattavuutta voi treenata sekä aloittelijoiden että kokeneempien koirien kanssa samanlaisella esim 4 maalimiehen ringillä. Ohjaaja lähettelee eri maalimiehille vuoronperään, maalimies palkkaa ja ohjaaja palkkaa kun koira tulee kutsusta takaisin. Ideana tietenkin että vain ohjaajan ohjausta noudattamalla saa palkkaa, väärälle maalimiehelle menosta ei tule mitään.


- Koiran ominaisuuksien mukaan sille joko annetaan vapauksia tai sitten ei. Vahvaluonteinen koira ei tee koskaan sitä mitä se haluaa vaan sitä mitä ohjaaja haluaa. Jos koira esim haistaa oikealla maalimiehen ja haluaisi sinne, se lähetetäänkin vasemmalle. Loogista.

- Aloittelijoille tehtiin sekä tuulihakuja että näkölähtöjä. Pidin kovasti siitä että kouluttajalla ei ollut mitään tiettyä suuntausta vaan hän käytti erilaisia tekniikoita opetuksessa sekaisin. Suoria pistoja ja uppoamista treenattiin haamujen lisäksi liikkuvilla maalimiehillä. Koiriin saatiin intoa ja irtoamista maalimiehillä, jotka näyttäytyivät ja juoskivat tämän jälkeen syvemmälle. Koira käännettiin haamun jälkeen 180 astetta niin että sen lanne oli ohjaajan jalkojen välissä ja ohjaaja piti koiran siinä kunnes se rauhoittui. Koiria ei kiihdytetty näköärsykkeillä ja lähetys tapahtui aina vasta kun koira keskittyi.

- Hektisille koirille tärkeää että sekä maalimiehillä että ohjaajan luona on rauha. Vaikka koira palkattaisiin leikkimällä, on tärkeää että se pääsee rauhavaiheeseen (tämä on päässyt loppukesästä vähän unohtumaan huom huom!) ennen kuin treeni jatkuu. Tämä on tärkeä muistaa myös Jekun kanssa.

- Joikun näytöllelähtemis-ongelmaa treenattiin juoksevilla maalimiehillä. Näytä-käskyn jälkeen MM pinkaisi pakoon jolla saatiin koiralle mielleyhtymä että MM voi oikeasti karata jos ei pidä kiirettä näytölle lähdön kanssa, Tämä toimii paremmin kuin mitkään huutamiset ja ääniavut.

- Rullan tuontiongelmaisen nuoren koiran kanssa pidettävä huolta siitä että ohjaaja on riittävän mielenkiintoinen. Jos maalimies palkkaa leikillä ja ohjaaja makupalalla, on maalimiehen palkka niin paljon isompi, että ohjaajalla ei ole välttämättä tarpeeksi vetovoimaa. Pitää pitää huolta että palkka on semmoinen että koiralla on syy tulla ohjaajan luo.

- Mustavalkoisuutta, reiluutta ja johdonmukaisuutta!!! Pitää vaatia loppuun asti eikä ikinä antaa periksi!

Keltainen teksti on siis kirjoitettu kesäkuussa. Muistan leiriviikonlopusta vielä pari "opetusta": uusi hajuton, marketeissa myytävä itikkamyrkky (jonka nimeä en millään muista) tehoaa tosi hyvin mäkäräisiin, sitä pidettiin mukana koko kesä. Leirin ensimmäisiä treenivuoroa odottelimme Jekun kanssa aika pitkään ja koska itikoita oli paljon, en halunnut hermostuttaa Jekkua paikallamakuuttamalla vaan rupesin heittämään sille keppiä ja taistelemaan siitä. Sattumalta hoksasin että tämä olikin hyvin toimiva virityskeino, Jekku oli keskittynyt ja juuri sopivassa vireessä. Leikkimistä ennen hakuradalle menoa olen yrittänyt käyttää treeneissäkin. Tähän olen lisännyt vielä pienen etsimisharjoituksen: Jekku istumaan tai makuulle, pallon heitto pöpelikköön, Jekun vapautus etsimään palloa. Tällainen alkuvirittely sekä purkaa liikoja kierroksia että virittää aivot vähän keskittyneempään tilaan kun Jekku joutuu tekemään pientä nenätyöskentelyä pallon löytämiseksi. Leirin jälkeen jatkettiin Jekun kanssa suorapalkoilla ainakin heinä-elokuu niin että rulla oli ylhäällä eikä valelmaisuja tarvinnut pelätä. Yritin tehdä melko pitkiä treenejä, jotta pääsisi hyödyntämään väsyneenä työskentelyä ja kasvattamaan Jekun sinniä. Jossain vaiheessa otin ilmaisuja mukaan ja rulla laskettiin alas ja on pysynyt nyt syksyn ajan alhaalla vaikka suorapalkkoja edelleen paljon harrastamme. Valeilmaisuja tai minkäänlaista paineistumista ei ole ollut oikeastaan missään vaiheessa. Leirillä Arto oli sitä mieltä, että jos koira rupeaa sekoilemaan useamman tyhjän jälkeen väsyneenä, on se merkki että se ei vielä osaa riittävästi. Näin se on ja siihen kyllä autttoi kesän treenit. Pitää ensi kesänä vaan pitää tämä mielessä ja ottaa turhauttavia treenejä (rulla ylhäällä, suorapalkoilla) ja huolehtia että Jekku muistaa kaavan, että vaikka on väsynyt ja ohjaaja idiootti, ei kannata hermostua, kohta tulee jättihyvä palkka.

Minulla on edelleen ollut takaraivossa myös ajatus siitä, että Jekun maalimiesmotivaatiota tarvitsee kasvattaa niin että se oikeasti haluaa löytää MM:t eikä vain miellyttää minua. Tästä syystä palkan pitää olla jotain mitä se todella haluaa ja palkkoina on käytetty paljon palloja. Aika pian pääsi kuitenkin unohtumaaan se minkä leirillä pistin mieleeni: lelupalkkauksessa pitää huolehtia että koira pääsee rauhavaiheeseen ennen kuin treeni jatkuu. Loppukesästä en muistanut tätä ollenkaan ja pikkuhiljaa Jekku rupesi keräämään sellaisia kierroksia, että treenit rupesivat olemaan keskittymiskyvyn äärirajoilla ja tajunnan rajamailla ja jossain vaiheessa kanootti kaatui sitten ihan kokonaankin. Mutta minua tämä ei paljoakaan haitannut, kun se tärkein, valeilmaisut oli poissa. Jekku työskenteli minun mielestä ihan hyvin niin kauan kun se lähti suoraan, innolla eikä valeilmaissut. Keskittymiskyvyn vei lopulta ihan kokonaan vinkulelu, jonka kerran annoin viimeiselle maalimiehelle palkaksi. Tämän jälkeen muutama hakutreeni oli ihan päätöntä, nupit kaakossa juoksemista ja tajusin viimein vaihtaa palkat ruokaan. Syksyn viimeisissä treeneissä käytettiin pääasiassa ruokapalkkaa ja Jekku oli mahdottoman hyvän tuntuinen ohjata.

Viimeisten treenien aiheena oli suorat ja syvät pistot. Koska nyt loppusyksystä ollaan treenattu pääasiassa 3 hengen voimin ja yrittäneet yleensä olla melko nopeita, olen sijoitellut maalimiehet yleensä 100 m paremmalle puolelle. Jekun pitää päästä vähän "hikeen" hakutreeneissä, eli ihan lyhyitä treenejä ei kannata tehdä, muuten sille jää liikaa kierroksia seuraavaa kertaa sekoittamaan, joten joko maalimiehet joutuu juoksemaan paljon tai sitten Jekku tekee paljon tyhjiä. Olen sen verran säälinyt maalimiehiä, että ollaan yleensä otettu paljon tyhjiä ja 3-4 maalimiestä. Pistoja on joutunut hinkkaamaan välillä moneen kertaan mutta ilahduttavaa on se, että Jekku lähtee joka kerralla innokkaasti ja yleensä viimeistään kolmannella kerralla pisto onnistuu. Olen miettinyt myös sitä miten saan Jekun varmemmaksi löytöjen suhteen, tärkeintähän ei ole pistojen täydellisyys vaan maalimiehen löytyminen. Yllättävän usein Jekku ei irtoa aivan riittävän syvälle tai jää muuten tuulen päälle niin ettei saa hajua maalimiehestä. Tämän hetkinen strategiani tähän on, että maalimiehet sijoitellaan aina hankaliin paikkoihin, niin että niitä todella joutuu etsimään eikä haju tule keskilinjalle saakka.  Ongelmaa on minusta myös siinä, että hakuryhmämme on tavattoman laiska tallaamaan hakualuetta. Yleensä käyn Janen tai molempien koirien kanssa tallaamassa edes toisen puolen, mutta harvemmin on koko alue, tai edes osa siitä kunnolla tallattu. Ensi kesänä on pakko panostaa tähänkin, ei voi vaatia että koira etsii koko alueen, jos ei sitä ole mitenkään rajattu. Lisäksi tottumattomuus tallauksiin aiheuttaa kokeissa ongelmia kun tallausjäljet ja toisten koirien baanat vetää kovasti puoleensa. Syksymmällä on useammassakin treenissä (samoin kokeessa) ilmennyt ylileveitä pistoja ja pientä kurittomuutta, mutta en ole osannut olla tuosta muuta kuin tyytyväinen. Ongelma kun on ollut että Jekkku tulee pistolta liian nopeasti niin päinvastainen ongelmahan on kai ihan  vaan positiivinen juttu ;)
No näillä mennään ja keväällä on tästä hyvä jatkaa. Seuraava leirikin on suunnitelmissa puolen vuoden päästä :) Sitä odotellessa käydään hallissa treenaamassa tokoa.

tokokoe

Jekun kanssa käytiin sunnuntaina Pellossa tokokokeessa, tuomarina Päivi Lamminen.
Liikkeet meni kutakuinkin näin:

Paikallamakuu 10, tässä ei mitään ihmeempää, tuomari sanoi että 3 viimeisestä (joiden joukossa Jekku oli) koirasta yksi oli vinkunut, mutta koska hän ei ollut varma että kuka, ei voinut ketään rokottaa. Jekku ei ole koskaan vinkunut paikallamakuussa mutta mistäs sitä tietää...

Seuraaminen 9: Piste meni liian tiivistä seuraamisesta joka kuitenkin muuten oli tuomarin mielestä hyvää. Seuraamisen alussa Jekku puuskutti joka askeleella kuin olisi päästänyt suun kautta ylimäärästä höyryä ulos, oli viittä vaille ettei olisi vinkunut tai päästellyt muita ääniä. Tämä on epätyypillistä Jekulle. Lisäksi seuraamisen alussa Jekku oli virittynyt eteen-menoon,  meinasi lähteä edistämään ja oli jännittynyt ja valmiina säntäämään hallin toiseen päähän :o En oikein ymmärrä että mistä tämä eteenmeno villitys johtuu. Treeneissä Tassuvaarassa se ei ole tehnyt tätä kertaakaan pariin viikkoon, eikä me olla eteenmenoa harjoiteltukaan moneen viikkoon. Ymmärsin kun Jekku 2 viikkoa sitten hakukokeessa oli menossa eteen. Sehän kuuli kun parille annettiin eteenmeno käsky ja oli vielä itse juuri ollut paikallamakuussa (+ olin 2 viikkoa aiemmin "antanut palkaksi" eteenmenon rauhallisesta paikallamakuusta). On hirveän vaikea ymmärtää mistä se keksii että tokokokeessa ja hallissa (missä ei koskaan ole otettu eteenmenoa) tehtäisiin eteenmenoa. Saattoi se tietenkin taas yhdistää paikallamakuun tähän, vaikka siinä oli taukoa 5 koiran verran ennen kuin oli Jekun vuoro. Tai sitten se vaan oli niin kiihtynyt, että yhdisti oman tunnetilansa eteenmenoon, joka on megalomaanisen kiihdyttävää Jekun mielestä. En tiedä, perin kummallista mutta aika mielenkiintoista.

Liikkeestä maahanmeno: Seuraamisen jälkeen hörhöily jatkui kun epähuomiossa taputin Jekkua rintaan.  Rintaan taputus on joskus aikoinaan opetettu tarkoittamaan että nyt tulee eteenmeno (ikäänkuin tähän tarvisi mitään lisävinkkejä). Kun avasin suuni, Jekku lähti, mutta kun sanoin "seuraa" tuli yhtä nopeasti sivulle. Eli teki nopean pyrähdyksen niin kuin aina kun ennakoi eteen-käskyä. Palasi kuitenkin seuraamaan ja ilmeisesti tajusi ettei tässä olla eteen lähettämässä, koska meni maihin melko hyvin. Tuomari ei kommentoinut muuta kuin tuota syöksyä. Koska ei ymmärtänyt mitä koira teki, oletti että minä annoin ylimääräisen käsiavun ja otti siitä pisteitä, 7 p.

Luoksetulo: ei meinannut pysähtyä millään, hipsi monta askelta, 7 p. Pitää miettiä miten tuon pysäytyksen opettaisin. Ei se ole treeneissäkään hyvä.

Liikkeestä seisominen: otti joitakin askelia perääni, 8.5 p. Nopea seisahtuminen pitää treenata kyllä ihan uusiksi.

Nouto 8.5, meni rumasti kapulalle ja tökkäsi mua kapulalla. Ihan normi suoritus siis. Näillä kierroksilla ei voi paljoa muuta vaatia.

Kauko ohjaus 10, tämä meni ihan hyvin.

Estehyppy 9.5: sivulletulo muistaakseni vähän vajaa.

Kokonaisvaikutus 9, tuomarin sanoin: otan pisteen kun koira on niin outo !?! Yhteistyö hyvän näköistä, mutta koira tekee välillä tosi outoja juttuja (maahanmenossa erityisesti). Hah :D Olen täysin samaa mieltä. Outo koira, mutta eipähän käy elämä tylsäksi. Pisteitä kuitenkin 175 ja 1-tulos ja sij 2/6.


Tulos sinänsä oli ihan ok, mutta erityisesti kehän laidalla odottelu oli todella ahdistava kokemus. Jos Jekku 2 viikkoa sitten hakukokeen tottiksessa oli kuin enkelin ajatus, oli se sunnuntaina kuin pirun riivaama. Ennen kehään menoa ei pystynyt rauhoittumaan millään, pomppi ylös-alas vaikka oli käskyn alla. Ei kestänyt yhtään muita koiria, reagoi jopa hallin oven avaamiseen ja oli  hermona. Ihan kuin se olisi taantunut 3 vuoden takaiseen tilaan eikä tässä olisi koko kesää treenattu rauhoittumista kehän/kentän laidalle. Masensi niin, että "päätin" että Jekun tokoura saa päättyä TK2:seen ja vaihdan koiraa seuraaviin kokeisiin.

Janen kanssa varmaan keväällä käynkin voittajassa, sen verran innokas eläkeläis-tokoilija se on. Enkä nyt ehkä Jekunkaan kanssa heitä hanskoja tiskiin. Pitää vain taas ottaa opiksi. Viime viikon treenit oli aivan liian kiihdyttävät  kun palkkasin kaiken maailman vinkupalloilla. Huomasin kyllä treeneissäkin että Jekku alkoi käydä turhan korkeilla kierroksilla, mutta kun ei se treeneissä haitannut niin en ottanut asiaa turhan vakavasti. Ahdas halli (vaikkei se ahdas olekaan, mutta tilaa kuitenkin rajallisemmin kuin ulkona), paljon koiria ja hälinää sekä jännittävä ohjaaja tekee asiasta vaan sitten hieman erilaisen. Itse en  pystynyt keskittymään koeaamuna ollenkaan. Takana (ja edessä) oli stressaava työviikko ja minulla oli työasiat mielessä aamulla kun ajoin (reilua ylinopeutta, kun lähdettiin myöhässä >:( ) Pelloon. En itsekään ollut parhaassa mahdollisessa vireessä ja keskittymisentilassa mikä sekin jo vaikutti varmasti Jekkuun. Jekkua ei olisi kannattanut viedä halliin niin aikaisin odottamaan, olisi pitänyt väsyttää sitä enemmän ulkona. Mutta sehän on tietenkin tärkeintä, että kehässä Jekku pysyi kohtuullisen hyvin nahoissaan ja osassa liikkeistä keskittyi hyvinkin hyvin.

Pellon kisat oli hyvin järjestetty, palkinnot tosi kivat ja tuomari oli minun mieleeni. Tiukka, mutta ihan asiasta rokotti. Kotimatkalla poikettiin hakemassa 20 kg poronlihaa ja 10 kg luita, joten loppujen lopuksi melko kannattava reissu.

HK2

Jekun kanssa käytiin toissa lauantaina Kemissä SPL:n järjestämässä hakukokeessa. Huh kylläpä jännitti. Viimeiset vuodet on pk-koekäyntejä tullut tasan kerran vuodessa joten harjoitusta ei selvästikään ole ollut tarpeeksi. Nipin napin saatiin tulos ja koulari kotiinviemisiksi, mutta olin Jekun suoritukseen hyvin tyytyväinen.  Ne ongelmat mitä Jekun kanssa on ollut olivat tipotiessään. Pistemenetykset tuli nyt ihan teknisistä jutuista ja ohjaajan kömmähdyksistä. Näitä nyt vaan pitää harjoitella.

 Jekku toimi hyvin, teki asiat kuten treeneissä, oli kuulolla, tottiksessa kontakti oli hyvä eikä se missään vaiheessa ollut "outo" tai epävarma mikä on viitannut paineistumiseen. Koko kokeen ajan Jekku tuntui "hyvältä käteen" ja oli sellaisessa mukavassa vireessä. Maastoilla aloitettiin, avoimessa luokassa oli 2 koiraa joista Jekulle arvoin isomman numeron. Se oli siis toisena vuorossa hakuradalla (koe oli 1- ja 2 luokille). Maasto oli mukavaa kuusimetsää. Heti ensimmäisellä pistolla etukulmaan Jekku ilmaisi maalimiehen, ilmaisu ja näyttö hyvin kaikinpuolin. Tämän jälkeen toiseen etukulmaan en meinannut saada Jekkua uppoamaan vaan se kaarsi eteenpäin 2 tai 3 kertaa n. 30 metristä (jälkeenpäin kuulin että ensimmäinen koira ei ollut irronnut myöskään joten Jekun todennäköisesti imaisi tämän ensimmäisen koiran jäljet). Hinkkasin tätä alkua sitten useamman piston, huomasin itsekin että liian kauan ja päätin ennen 100 m rajaa "kiristää tahtia". Ennen 100m merkkiä lähetin Jekun vasemmalle, se oli palaamassa pistolta, mutta teki äkkikäännöksen ennen keskilinjaa ja oletin että se sai hajun jostain läheltä. Haju tuli itseasiassa takakulmasta ja Jekku viipyi tällä pistolla aivan ennätyskauan kunnes tuli lopulta keskilinjaa pitkin rulla suussa. Näytölle mentiin kuusikon läpi pipo silmillä (välillä kuusen oksaan tarttuen), Jekku eteni hyvin eikä välittänyt ohjaajan säätämisestä (piponsa kanssa). Maalimies oli umpipiilossa takakulmassa ja täältä palattiin keskilinjalle ja sitä pitkin 100 m paremmalle puolelle. Tässä kohtaa ohjaaja sitten vähän töpeksi. Oikealle jäi tutkimatonta aluetta, kun jonkun aivohäiriön takia en palannut samaan paikkaan mistä olin näytölle lähtenyt vaan jäin reilusti 100 m isommalle puolelle josta lähetin Jekun oikealle puolelle. Tuuli ei ollut voimakas, mutta kyllähän Jekun työskentelykin sen kertoi että radan lopusta käy sivutuuli. Maalimies oli 100 m kulmassa maakuopassa mutta jäi tuulen päälle ja löytymättä kun lähetin n. 120 metristä ja  pistotin tuon 50-100 m väljästi. Jekku risteili ihan säntillisesti radan loppuun kunnes tuomari vähän ennen 200 m merkkiä sanoi että voidaan lopettaa. Tympeä loppu Jekun hyvälle työskentelylle, mutta näistä oppii. En mielestäni jännittänyt, mutta kyllähän aika typerästi ohjasin.

Tuomarina oli kuitenkin Allu, joka antoi vähän armopisteitä ja saatiin hausta 121 p,  joten mahdollisuudet koulariin säilyivät. Esineruutu oli helppo, ensimmäinen esine löytyi oikealta aivan edestä, toinen esine suunnilleen keskeltä ruutua, aikaa kului ehkä 25 s.  Toinen esine oli nalle, jonka kanssa Jekku vähän possuili. Meinasi rupeta leikkimään sen kanssa, pureskeli ja pyöritteli suussaan. Lopulta meinas olla irrottamattakin. Silti tämä kiltti tuomari antoi 29 p. No en valita, kyllä se meille kelpasi. Maastosta siis tasan 150 p, eli rimaa hipoen koulariin vaadittavat pisteet ja  tottikseen.

Tottikseen mentiin ensimmäisessä parissa bortsu-uroksen kanssa. En halunnut tehdä samaa virhettä kuin parissa aikaisemmassa kokeessa (eli koira suoraan autosta tottikseen) joten rupesin valmistautumaan jo ennen tuomarin kentälle tuloa Jekun kanssa. No siinähän sitten pidettiin kaffepaussia, etsittiin papereita, sihteeriä, henkilöryhmää jne ja Jekku päätyi pötköttelemään vuoroa odotellessa melko reilun tovin. Tämä ei haitannut kuitenkaan lainkaan, Jekku tuntui oikein soppelilta siinä vaiheessa kun kentälle mentiin. 
Jekku oli ensimmäisenä paikallamakuussa, tässä ei mitään ihmeellistä (erinomainen). Paikallamakuun jälkeen yritin leikkiä sen kanssa jotta se ei olisi kuullut parille annettua eteen käskyä, mutta kyllähän se kuuli sen. Seuraaminen oli sitten eteen lähtöä koko pitkä sivu, edistäminen ja "ryysiminen" oli kuitenkin sen verran hillittyä että tuomari ei huomannut mitään vikaa (erinomainen) . Täyskäännöksen jälkeen vähän helpotti, mutta vähän Jekku oli semmoinen hölmistynyt mikä ehkä vaikutti siihen että liikkeestä istuminen meni epävarmaksi ja Jekku jäi seisomaan (tästä puutteellinen). Maahanmeno oli hidas, kuten se on ollut koko kesän (ens talven treenikohde), luoksetulo ok, mutta jäi vinoon sivulle siirtymisessä (erittäin hyvä). Seisominen oli ok (erinomainen).

Tasamaanoudossa hyvä kapulan otto, törmäsi kevyesti minuun kapulan kanssa ja tais vähän mälvätäkin (mitään näistä ei tuomari huomannut, erinomainen). Hyppynoudossa hyvä hyppy ja hyvä esteen kiertäminen takaisin tullessa (puutteellinen). A-este sama homma, kiersi takaisin tullessa (puutteellinen). Eteenmeno oli sitten kerrassaan hyvä,  suoraan meni ja maahan ekalla käskyllä aikas nopsakasti (erinomainen). Esteiden kierrot ja väärä asento verottivat 15 p ja 1 piste meni hitaasta maahanmenosta ja vinosta perusasennosta, eli tottiksesta yhteensä 84 p. Tähän olin tyytyväinen koska Jekku toimi tuota istumista lukuunottamatta kuin treeneissä. Esteiden kierrot johtuivat todennäköisesti puhtaasti harjoituksen puutteesta. En ole uskaltanut hyppyyttää Jekkua olkapäävamman jälkeen ja kun Jekun hyppytekniikka ei ole koskaan ollut erityisen hyvä, reilu vuoden treenaamattomuus vaikuttaa. Ennen koetta otin 2 kertaa esteitä, eikä nämä kovin hyvin menneet, joten hyppyesteen kiertäminen oli ihan odotettavissa. Talven mittaa treenaillaan näitäkin niin kyllä siitä hyvä tulee.

Kesä paketissa

Viime postauksessa oli keskikesä, mutta nyt on kesä auttamattomasti ohi ja talvikin kohta enää lumipeitettä vaille valmis. Pakkaskelejä on ollut mutta vielä ei lunta näy, eikä toivottavasti näykään vielä muutamaan viikkoon, ois vielä jälkiä treenattavana. Minua kun ei haittaisi vaikka lumi tulisi tammikuussa, valoahan se toisi, mutta sujuvasti olemme lenkkeilleet pilkkopimeässä metsässäkin. Tai no, koirat kirmaa valot pannassa vilkkuen ja minä kompuroin otsalamppu otsalla ja ihmettelen että missä kohtaa ollaan menossa kun näkyvyys on max 2 metriä.  Blogia en meinaa saada päivitettyä millään,  kiire, saamattomuus ja laiskuus vaivaa, mutta myös ja aivan erityisesti surkea DNA mokkula. Netti toimii pätkittäin ja pätkäisee yleensä kesken blogikirjoittelun. Bloggeri onneksi tallentelee näitä tekstejä automaattisesti, kesän ajalta onkin arkistossa paljon keskeneräisiä kirjoitelmia. Ehkä joku ilta kaivelen ne sieltä esiin ja parsin jonkinlaiseksi yhteenvedoksi.

Koirat on olleet terveitä ja reippaita koko loppukesän ja syksyn. Jekun heinäkuiset jalkavaivat menivät 2-3 viikon levolla ja sen jälkeen ei ole ollut ontumista eikä oireilua.  Katri kävi viikonloppuna hieromassa Jekun, eikä etuosassa ollut mitään kummempaa kiristystä. Takapäässä oli jumia, erityisti vasemman lonkan-reiden seudun käsittelyä Jekku jännitti ja irvisteli. Samanlaista jumia kun on Janellakin ollut, Jekku taitaa olla tulossa vanhaksi. Tai ainakin keski-ikäiseksi. Jane puolestaan kävi fysioterapeutin käsittelyssä muutaman kerran kun oli kesän aikana saanut koko kropan niin jumiin, että liikkui kuin puupökkelö. Selkä, rintalihakset ja etureidet oli jumissa, mutta nyt Jane on taas vetreä ja virkeä kuin nuori likka. On se kumma miten voi koira muuttua vuosi vuodelta nuoremmaksi :) Jane kutisi koko kevään ja kesän, mutta syksyllä kutina loppui kuin seinään. Kokeilin kaikkia mahdollisia ruokavalion muutoksia: maissitonta, viljatonta nappulaa, puuro + liha kotiruokaa ja lopulta jätin puuronkin pois ja koirat barfasi. Mikään ei selkeästi vaikuttanut ja ehdin jo epäillä että kyseessä on jonkinlainen pöly- varastopunkki- siitepöly-allergia. Mutta elo-syyskuussa kutina sitten vaan loppui. Epäilen että hiivan liikakasvu oli ainakin osa ongelmaa ja se saatiin häädettyä lopullisesti vähän pitempiaikaisen ruokavalioremontin (viljojen pois jättämisen) jälkeen.   Pesu atoopikkojen shampoolla helpotti vähän ja tais ahkera puolukoiden syöminen säikäyttää hiivat lopullisesti. Kutina nimittäin loppui sen jälkeen kun rupesin syöttämään Jekulle taas C-vitamiinia ja puolukkaa (puolukoita kerättiin koirien kanssa ja koirat keräs niitä ahkerasti itsekin) virtsakidevaivoihin ja samalla tuli annettua Janellekin oma osuus hapoista. Puolukkaa ja molkosania on ruokalistalla nyt molemmille. Ja koirat syö pääasiassa viljatonta ruokaa, Jekkukin kun on helpompaa antaa molemmille samaa ruokaa. Ja mihin ne koirat niitä viljoja tarviskaan.  

Treeneissä olen pähkäillyt lähinnä Jekun vireen ja tunnetilan säätämisen vaikeutta. Edistystä on tapahtunut ihan huimasti ja homma on alkanut sujua mukavanlaisesti.  Haku on sujunut hyvin vanhojen ongelmien osalta, paineistuminen on poissa ja sitä myöten valeilmaisut. Pientä ylivireongelmaa oli kun parissa treenissä oli viimeisellä maalimiehellä vähän liian hyvä palkka (iso sininen vinkuva kissa).  Lelu sai Jekun varsinaiseen kissapsykoosiin (onneksi kohde oli tuo lelu eikä naapurin kissa)  ja treeneihin tuli ihan uusia ulottuvuuksia. Pää(määrä)töntä  kaahailua, hallintaongelmaa, keskilinjan itsenäistä ylittämistä ja meikäläisen(kin) hermojen pettämistä. Mutta eipä tuostakaan koitunut mitään sen vakavampaa, vaihdettiin palkat ruokaan hetkeksi ja homma rupesi taas toimimaan kohtuullisesti.  Kesän aikana on käytetty paljon suorapalkkaa, mikä on auttanut valeilmaisuihin, kehittänyt MM motivaatiota ja edelleen maalimiehet saa suorapalkata ainakin puolet löydöistä. Lisäksi ennen treeniä on otettu jonkinlainen ylimääräisen höyryn purkamisjuttu, siihen toimii erinomaisen hyvin mm pallon etsiminen pusikosta- leikki. Ennen koetta otin usemmassa treenissä palkattomia maalimiehiä, eikä niissäkään ollut mitään ongelmaa. Myös pistojen korjailuja ja "jankkaamista" kestää tehdä ihan kunnolla, joten nyt voidaan ruveta tosissaan treenaamaan kun ei tarvi "varoa" paineistumista.

Jälki on sujunut todella vaihtelevasti. Jäljellä tulee tuo (yli)vireongelma erityisen hyvin esiin.  Tähän on osin syynä yhteistreenit joita olen vetänyt kesän ajan. On kiva treenata yhdessä ja on huippua seurata kun keväällä aloittaneet koirakot on kehittyneet ja miten into on kasvanut sekä koirilla että ohjaajilla. Mutta Jekulle nämä treenit ei ole tehneet ollenkaan hyvää.  2 tunnin autossa hautumisen  jälkeen Jekku on sellaisessa turhautumisen tilassa että ei pitäisi laittaa sitä jäljestämään ollenkaan. Mutta olen laittanut ja se alkoi näkyä syksymmällä myös kun treenasin yksikseni niin että Jekku juoksi tunnin vapaana metsässä ennen jäljen ajoa. Tunnetila jää päälle edellisistä treeneistä, eikä siihen sitten auta minkäänlainen rauhoittaminen, väsyttäminen tai vippaskonstit.  Jos vaan luoja suo lumentulon viipyä, yritän vielä tänä syksynä saada muutaman onnistuneen jäljen (ruokaa ja väsymystä hyväksikäyttäen). Kepit Jekku yleensä nostaa hyvin ja motivaation puutteesta ei ole pelkoa, mutta keskittyminen ja tarkkuus on olematonta tuommoisessa yliviretilassa.

Tottiksessa ollaan treenattu paljon aloituksia, kontaktia ja olen säätänyt, yllätys-yllätys, virettä sopivaksi. Olen ottanut käyttöön tarkat rutiinit, mikä auttaa Jekkua todella paljon. Paljon on treenattu toisten koirien läheisyydessä ja erilaisilla häiriöillä kontaktia. Työkiireitten takia en kesällä kerennyt treeneihin niin usein ja treenattiin sitten usein vain kotioloissa ja lenkeillä. Tämä oli kyllä todella arvokasta, koska siitä tuli tapa, että lenkillä otettiin kaikenlaista malttamistreeniä, kontaktia erilaisissa paikoissa, siivosta hihnakäytöksestä puhumattakaan. Itse olen kiinnittänyt huomiota käskyjen selkeyteen kuten myös kaiken kommunikaation selkeyteen ja siihen että kaikki käskyt päättyy vapautukseen. Tämä on auttanut paljon niin arkielämässä kuin tottistreeneissäkin.

Jane on myös päässyt treenaamaan. Viime viikolla Jane pääsi peräti 2 kertaa hakuilemaan kun Jekku  ontui sunnuntaina. Ontumisen syyksi paljastui reikä polkuanturassa, joten ei onneksi mitään vakavaa. Jane oli tietenkin riemuissaan, mutta sen lisäksi huippu taitava. Välillä melkein tippa tulee silmään kun treenaa Janen kanssa. Se on niin täynnä intoa ja samalla niin älyttömän hyvä ja viisas. Janen kanssa panostetaan jatkossa tokoon. Työn alla on VOI ja EVL liikkeet ja jos siltä tuntuu niin käydään kokeissa keväällä ja kesällä. Jotain tavoitetta pitää  olla että tulee treenattua. Ja Jane kun rakastaa tokoa, niin se on sille juuri sopiva eläkeharrastus.

Syyskuussa käytiin pikareissulla Kilpisjärvellä. Minun piti käydä ottamassa maanäytteitä ja äiti ja koirat tuli mukaan. Maastoapulaiset osasivat kyllä käyttäytyä poikkeuksellisen hyvin. Mallalla pyöri porotokka ja mulla koirat vapaina kun en olisi pystynyt pitämään niitä hihnassa samaan aikaan kun kairasin maata (kun ei ole puitakaan mihin niitä sitoa kiinni). No nehän osaa totella, joten selkeä Ei mene ja eihän ne menneet...

Tujoituskilpailu porot vastaan.....

 koirat

Näytteiden otto sujui sitten näissä merkeissä, porotokka pyöri ympärillä, hirvas koko ajan möykäten (kiima-aika) ja koirat seurasivat tokkaa kuin mitäkin jännitysnäytelmää.

Näin mentiin kunnes hirvas päätti lähestyä meitä (rohkaistui varmaan kun huomasi että koirat ei lähde mihinkään), se tuli lähemmäs ja lähemmäs koko ajan röhkien ja tuntui että tulee kohta päälle. Oli pakko tehdä jotain vaikka pelkäsin että homma päättyy kaaokseen, porojen ja koirien tunturiralliin. Hirvas oli enää 10 m päässä meistä kun komensin koirat maahan ja lähdin juoksemaan hirveästi huutaen, kirvaten ja huitoen ja huh, sinne ne meni, poroakkalauma johtajineen. Kun käännyin, koirat makasivat kuin sfinksit paikoillaan :)  On ne vaan niin erinomaisia, kesän impulssikontrollitreenit ei selvästi ole menneet hukkaan :D

Oivoi

Voivotuttaa sillä Jekku rupesi ontumaan viime viikon lopulla ja pelkään että olkapää-vaiva on palannut. En vielä viikonloppuna yhdistänyt ontumista olkapäähän vaan kuvittelin (taas) että vika on alempana, joko tassussa tai ranteessa. Jekku vingahti lauantaina ja sunnuntaina muutaman kerran tilanteissa joissa se äkisti kumartui etujaloille, mm leikkiasentoon  vaanittuaan Janea tai syöksyttyään lelujen tai kenkien kimppuun kun tulin kotiin. Ontuminen oli samanlaista pään nyökkimistä, aristaa jalkaa samalla tavoin, minkään kohdan painelu ei aiheuta selvää reaktiota, mutta kaikenkaikkiaan ei halua että jalkaa kosketellaan tai käännellään eikä suostu nostamaan jalkaa koukkuun. Voi kökkö.

Tällä hetkellä tilanne näyttää kyllä valoisammalta. Jekku ei ole ontunut maanantai-illan jälkeen  eikä vingahdellutkaan vaikka hyppii aika lailla kun tulen kotiin. Rimadylitkin tosin varmaan vaikuttaa tähän.  Tämän hetken suunnitelma on rajoittaa liikuntaa tämä ja ensi viikko ja sen jälkeen katsoa miltä vaikuttaa. Jos oireilu jatkuu, niin varaan ajan Seinäjoen ortopedille. Ollaan elokuussa viikko Kurussa, joten samaan reissuun voi ajoittaa Seinäjoella käynnin. Luonnetesti on jokatapauksessa peruttu samoin kuin heinäkuun lopulle ajateltu Kalmankaltion-Pöyrisjärven vaellus. No eipä niin harmita kun vaellus olisi pitänyt peruuttaa todennäkäöisesti muutenkin monimutkaisten työ-logistiikkaongelmien tähden. Lisäksi alue on todennäköisesti niin täynnä itikoita ja sopuleita ettei siellä kukaan halua olla (paitsi Jane, joka rrrrakastaa myyriä). Ollaan jokatapauksessa menossa koirien kera Kalmankaltion alueelle maastotöihin pariksi päiväksi. Nähdään nyt sitten ainakin auton ikkunasta ne maastot.

Tylsää...

Janella on puolestaan ollut oikein hyvä viikko. Eilen käytiin jälkitreeneissä joissa Jane oli aivan super-taitava. Vieraan tekemä  jälki meni nin hyvin kuin vaan voi ja esineruutu samoin. On se vaan niin kiva katsella Janen tekemistä, ei ole viisaampaa koiraa kuin Jane <3 Kotimatkalla käytiin vielä tarkastamassa ettei hiekkakankaalle olisi ilmestynyt herkkutatteja ja Jane juoksi poron jälkien perässä ristiin rastiin leveä hymy naamalla.

Kuulumiset kuvien kera

En vaan millään saa blogia päivitetyksi. Se kiire ja saamattomuus... Mitään sen ihmeempää ei meidän laumaan kuulu. Itse paiskin töitä sen verran paljon että treenit on jääneet aika vähille viime aikoina. Hakua ja jälkeä ollaan kyllä treenattu ja ajatuksen tasollakin olen saanut monta oivallusta ja ideaa tänä kesänä. Siitä lisää myähemmin (jos saan aikaiseksi joskus niitä tänne raapustaa).... Koesuunnitelmia ei toistaiseksi ole. Harkitsen jos vielä kerran mentäisiin Janen kanssa haku- tai jälkikokeisiin Tornion PM kokeisiin. Jekun kanssa mahdollisesti syksymmällä jos/kun omat työkiireet ja stressit helpottaa.

Jekulla ilmeni alkukesästä struviittikiteitä, joiden takia on ruokavaliota hieman tarkistettu (ylimääräinen magnesium ja fosfori pois ja puolukkaa, karpaloa tai c-vitamiinia pitämään pissan happamana). Lisäksi Jekulla on ollut omituisia oireita joiden viimein tulkitsin johtuvan närästyksestä. Tämänkin takia ruokavaliota seurataan nyt silmä kovana jotta osaan välttää närästystä aiheuttavia ruokia. Jane kutisee entiseen malliin jos saa nappuloita, molemmat koirat tuntuu voivan hyvin puuro-liha-kasvis-linjalla, joten todennäköisesti jätän nappulat nyt kokonaan pois ja pysytään koti/raakaruokinnassa. Hellekelejä on piisannut, joten Jekku vaihtoi tänäkin kesänä vähän ohuempaan kesäturkkiin...

Alkoi tulla hiki tässä takissa

... Minna leikkasi mulle sit tällaisen kesätukan...

 

Olen pikkasen eri näköinen kesäasussani, muistutan vähän mangustia...

...tai sitä ice agen hörhöä...

Njäää, komea mä olen näinkin

Uidessa kevyempi takki on kyllä paljon kivempi

Kuivuu paljon nopeammin eikä jää hautumaan

Hyvin pitää tämäkin takki ravistella..

noin :)

Janekin on vesipeto

Ja pallohai

Ja kastelulaite

Kesätukassa kelpaa viilettää

tokokurssilla

Sunnuntaina oltiin Jekun kanssa Pipa Pärssisen kurssilla. Meinasin jo perua Jekun osallistumisen ja mennä vain kuunteluoppilaaksi, mutta onneksi en perunut. Oli todella hyödyllinen ja hauska päivä. Jekun kanssa saatiin hyviä vinkkejä ruutuun ja tunnariin. Muidenkin koirien treeneistä tarttui matkaan paljon ideoita.

Jekun liikkeiksi valitsin ruudun ja tunnarin. Ruutu sen takia että epäilin että treeneissämme on jotain pielessä, kun ruutuun meno ei vaan edisty, Jekku ei etene ruutuun asti kuin suunnilleen joka toinen kerta. Jekku ei mielestäni oikein hahmota koko ruutua, se fiksaantuu liikaa ruutuun vietyyn palkkaan (makupalat)  tai sitten siihen ettei sinne ole viety mitään (jos lähettää tyhjään ruutuun). Pipalta tuli monta neuvoa miten treenejä pitää säätää. Olen turhan kauan käyttänyt makupaloja ruudussa (kosketusmaton päällä), ne pitää jättää pois että Jekku hahmottaa itse ruudun. Suuri ongelma on se että olen palkannut Jekkua välillä niin että se on saanut hakea makupalan minulta. Olen treenannut lähinnä yksin, joten kun ruutu on kaukana niin en ole pystynyt heittämään sinne makupalaa. Ja pallon heitto ruutuun sitten taas on aiheuttanut sydämen tykytyksiä kun Jekku on singonnut pallon perässä milloin kolmella kierteellä kerien ja milloin voltin taaksepäin heittäen. Nyt pitää huolehtia että palkka lentää aina ruutuun tai sen taakse. Tarvittaessa apuohjaaja palkkaa.  Lisäksi kosketusalusta, eli kylpyhuoneen matto on  liian iso  (vaikka raaskin sentään leikata sen puoliksi).  Ruudun hahmotusta varmaan hankaloittaa se, että se kosketusmatto (makupaloineen) on niin hallitseva. Ohjeiksi saatiin pienentää kosketusalustaa, parantaa ruudun havaitsemista laittamalla kulmamerkkien lisäksi reunanauhat, treenata entiseen malliin kosketusalustaa käyttäen ja palkan pitää lentää ruutuun tai sen taakse.

Tunnarissa selitin ongelmaksi hosumisen ja kapuloiden aiheuttaman kuumumisen. Jekulla on toisinaan ollut myös pientä paineistumisongelmaa, mikä ilmenee väärän kapulan tuomisena ja vähän kaikkien kapuloiden nosteluna, mutta paineistumisongelmaan tuli hyvät ohjeet jo aikaisemman koiran kohdalla. Kapuloiden aiheuttamaan kiihtymiseen saatiin ohjeeksi treenata kovilla kierroksilla, mutta niin että kapuloilla koira rauhoittuu. Tavoitteena että vaikka koira olisi kuinka kierroksilla, kapuloilla on rauhoittava vaikutus. Tämä saadaan aikaan esim niin että koira lähetetään kapuloille kaukaa, mutta ohjaaja seisoo kapuloiden vieressä. Ohjaajan läheisyys rauhoittaa, ohjaaja voi tarvittaessaa toistaa käskyn ja rauhoitella menoa kun seisoo siinä lähellä. Tämä tuntui tosi hyvältä menetelmältä. Ongelma kun on se että Jekku kuumuu siinä matkalla kapuloille, joten se ei välttämättä auta että sen rauhoittelee ennen kapuloille lähettämistä. Toisaalta kokeissa ei voi määrättömästi rauhoitellakaan koiraa, joten pitää treenata niin että koira voi olla vaikka minkälaisilla kierroksilla mutta kapuloilla se rauhoittuu. Pitkän matkan lisäksi voi kokeilla hetsata koiraa leikittämällä, hypyttämällä, agilityesteillä jne ja lähettää siitä tunnaria tekemään.  Heh, minä kun olen miettinyt pääni puhki keinoja millä saan Jekusta tasaisen, tyynen ja rauhallisen tunnarin tekoa varten, nyt otetaankin härkää sarvista, väännetään nupit kaakkoon ja opetetaan että siitä huolimatta tunnarit haistellaan rauhassa.  Näitä treenataan ja lisäksi jatkan makupalojen laittamista kapuloiden sekaan. Aina silloin tällöin.

Kapuloista paineistuva bortsu sai ohjeeksi rentoutumisharjoituksia kapuloiden seassa. Kapuloiden seassa vain oleillaan, silitellään ja rentoudutaan. Aluksi ei anneta mitään käskyjä, kapuloiden sekaan voi heitellä nameja ja katsoa jos koira rupeaa haistelemaan. Koira voidaan lähettää kapuloille niin että ohjaaja on "piilossa", ohjaajan läsnäolo saattaa paineistaa liikaa (tällöin tarvitaan apuohjaaja). Ja tärkeä tärkeä juttu on että koiraa ei saa palkata liian innokkaasti! Oikean kapulan löytäminen ei saa olla liian iso juttu, ettei koiralle tule liian kiire palauttaa kapulaa ja ilahduttaa ohjaajaa. Tämä on saattanut olla Jekulla ja Janealla ongelmana kun ne jossain vaiheessa tarjosivat vääriä kapuloita. Jos koira tuo väärän kapulan, treeni päättyy siihen, eli uutta tilaisuutta ei pidä antaa.

Flatin treeneistä tuli vinkkejä kaukokäskyihin ja miten työstää pois sitä että koira liikkuu vähän eteenpäin erityisesti s-i vaihdossa (sekä Jekun että Janen ongelma). Tähän vinkiksi opettaa koira peruuttamaan, tämä on ollut työn alla, otetaan se taas treeniaiheeksi. Koiran pitää tajuta että on kannattavaa myös liikkua ohjaajasta poispäin, makupala ei tulekaan siitä että tulee kohti ohjaajaa. Tätä treenataan niin että ohjaaja liikkuu koiraa kohti ja kun tämä ottaa askeleen taaksepäin heitetään palkka. Tämän jälkeen opetetaan istumisen tekniikka niin että koira istuu aina taaksepäin. Toinen konsti on käyttää lautaa tai rimaa, joka laitetaan takajalkojen eteen. Myös takapalkka auttaa ehkäisemään koiran hinkua liikkua kohti ohjaajaa. Tärkeää myös jumpata asentovaihtoja niin että niistä tulee koiralle rutiini. Koiran ei tarvitse miettiä mitään vaan vaihtojen pitäisi tapahtua aina samalla tavalla niin että tekniikka on sillä lihasmuistissa.

Kapulan pyörittelyongelmaan tuli ohjeeksi kantamisharjoituksia.  Kapula maassa, kuljetaan sitä kohti, koiralle käsky ottaa kapula ja jatketaan matkaa. Kapulan kantoa epätasaisilla alustoilla ja esim portaita pitkin, agilityputken läpi jne. Ideana että koiran pitää keskittyä muuhunkin tekemiseen, ei jää aikaa kapulan pyörittämiseen ja joutuu tiukentamaan otetta kapulaan. Näitä pitää kokeilla Jekun kanssa.

Jane 9 v

Jane vietti tänään 9-v synttäreitään kirkkaassa kevätauringossa ulkoilusta, siankorvista, ydinluusta ja pallotreeneistä nauttien. Ikä ei vielä paina jalkaa vaikka naama harmaantuu päivä päivältä lisää. Kuvia tämän päivän lenkiltä.

 

 

Kevään kunniaksi uusi blogi

Kevään kunniaksi Jane ja Jekku avasi uuden treeniblogin josta löytyy myös perustiedot koirista sekä valokuvia ja videoita. Vanhat kotisivut hävisivät bittiavaruuteen, kun uuden tietokoneen myötä en pystynyt niitä enää päivittämään (tai siis en osaa päivittää niitä uusilla ohjelmilla ja vanhaa en saa enää asennettua koneelle).

Kovien pakkasten jälkeen kevät alkoi täydellä tohinalla. Pari viikkoa lämpötila huiteli  0 paremmallakin puolella ja näyttikin jo epäuskottavasti siltä että lumet rupeavat sulamaan. Mutta ei nyt sentään vielä maaliskuussa... Viime viikon lopulla saapui vuorokauden mittainen tuisku, jonka jälkiä kolasin pihasta pitkin viikonloppua.  Mutta keväistä on silti. Tuiskun jälkeen tuli aurinko ja pakkasyöt, mutta päivällä aurinko lämmittää ihanasti. Ainakin välillä, kun ei pohjoistuuli puhalla täydellä puhurilla. Katolta roikkuu jääpuikot ja lumikuormat siihen malliin, että pitää vähän katsella mistä kohtaa kulkee ettei tule yllätyksiä niskaan.

 

Lintulaudan vakiporukkaakin kuvasin, osa on aika pulskassa kunnossa :)

 

 

Lumitöiden ohella on vähän treenattukin. Toissa viikonloppuna hakuiltiin Tassuvaarassa sekä lauantaina että sunnuntaina. Lauantaina oli todella kova, puuskainen tuuli. Tarkoitus oli viritellä pressuja ja lakanoita valepiiloiksi, mutta eihän niitä saanut pysymään paikoillaan millään. Piiloina oli sitten kevythäkki ja normaali häkki sekä tassuvaaraa reunustavat lumikinokset. 4 maalimiestä: 1) lumikinoksen takana, 2) häkki- (vale)piilon takana kinoksessa, 3) kevythäkissä, 4)kinoksen takana. Kaikki umpirulla-ilmaisulla hyvin uhkarohkeasti. Meni kuitenkin hyvin, yksi pieni moga tuli, mutta ei mitään vakavampaa. Toisella pistolla Jekku kävi tarkistamassa  tyhjän häkin, kääntyi jo tulemaan minua kohti ja kun huusin vähän liian innokkaasti "hyvä" otti rullan suuhun. Tässä vaiheessa kävi vielä kamalilla kierroksilla (oli lämmitellyt itseään katsellessaan edellisen koiran treenejä autosta), joten ylikuumenemisen piikkiin meni tuommoinen tutittelu. Muilla pistoilla ei ollut mitään ongelmaa.

Sunnuntaina jatkettiin samalla systeemillä. Nyt 1. ja 4. maalimies suorapalkalla, muut ilmaisulla + näytöllä, rulla roikkui "vapaasti saatavilla "koko ajan. Intoa, kierroksia ja vauhtia oli niin että hirvitti, mutta hyvin se meni. Tarkisti tyhjät piilot, jatkoi etsimistä kun ei niistä löytynyt mitään. Yhdellä pistolla palasi vähän takaisin maalimiehelle selvästi tarkistamaan että olisko kuitenkin suorapalkkaa joten hyvin näyttää suorapalkka-treenien opit menneen perille. Lauantaina palkkoina oli Jekun lempileluja, joten sunnuntaina kierrokset oli entistäkin korkeammat mikä ei kuitenkaan haitannut, Jekku osaa nykyään keskittyä kovassakin vauhdissa :)

Tottista/tokoakin on treenattu hallissa ja kentällä. Niissä ei nyt mitään ihmeempää. Tunnari on Jekulla vaihteeksi ihan sekaisin. Sitä ei treenattu pariin viikkoon ja viikonloppuna kotipihassa ei omaa meinannut millään löytyä (oli pikkaisen hangessa piilossa). Tämä aiheutti jonkinlaisen paniikin ja Jekku rupesi nostelemaan vähän jokaista ja toikin sitten mitä sattuu. Eilen sama homma, vaikka jätin etualalle 2 makkaranpalaa, ryntäsi hirveällä faartilla, levitti kellotaulun muodossa olleet kapulat kaaokseen, klähmi vähän jokaista ja muistaakseni kuitenkin toi oman. Otin uudelleen ja nyt homma oli vähän asiallisempi. Otin vielä kolmannenkin kerran ja se oli jo sitten ihan ok. Ruututreeniä on jatkettu molempien kanssa. Jane menee jo ilman makupaloja, mutta kosketusalusta pitää vielä olla, muuten helposti hortoilee kulmamerkiltä toiselle. Jekku tahtoo ennakoida pysähdystä/kääntyä katselemaan että lentäiskö jo pallo, jos ei vie ruutuun palkkaa, joten jatketaan harjoittelua.